Me tutustuimme toisiimme lukiossa 20 vuotta sitten. Yhteinen sävel ja ystävyys löytyi nopeasti, ja on jatkunut keskeytyksettä näihin päiviin saakka. Esikoistyttäremme syntyivät aikoinaan viiden viikon välein, ja samalla ikäerolla syntyivät myös nuoremmat tyttäremme. Lasten lisäksi yhteisinä mielenkiinnonkohteina läpi vuosien ovat olleet vanhojen talojemme remontoiminen, perinnerakentaminen, kaikenlainen käsillä tekeminen, luonto ja eläimet. Siksi ei ehkä olekaan yllätys, että luonnollisen kosmetiikan valmistaminen valikoitui sydämen asiaksemme.

Meillä molemmilla on herkkä iho, jolle on ollut vaikea löytää sopivia ihonhoitotuotteita. Heidi on oikeastaan aina käyttänyt ja myös valmistanut eläimilleen luonnonmukaisia hoitotuotteita, joiden reseptit ovat siirtyneet osittain vanhan kansan perimätietona. Essi puolestaan alkoi kehitellä itselleen omaa voidetta, koska kaupoista ei sopivaa löytynyt. Kehittelyn tuloksena löytyikin täysi napakymppi, joka sopi täydellisesti meille molemmille. Tuo voide on kaura-hunajavoiteemme, joka on nykyään yksi suosituimmista voiteistamme. Täydellisesti onnistunut tuotekokeilu innosti meidät tutkimaan tarkemmin luonnollisia raaka-aineita ja uppouduimme yhä syvemmälle luonnollisen kosmetiikan kiehtovaan maailmaan. Pikkuhiljaa lähipiiristä alkoi tulla enenevissä määrin kyselyjä, olisiko meillä jonkinlaista ratkaisua milloin mihinkin iho-ongelmaan. Jos ei ollut, me etsimme sellaisen!

Luonto on meille molemmille tärkeässä roolissa. Asumme toinen Kyrönjoen rannalla, toinen metsän reunalla Pohjanmaan lakeuksilla, jossa tuotetaan maailman puhtainta ruokaa. Pihasta pääsemme suoraan luontoon, ja ikkunoista näkyy vuodenaikojen mukaan vaihtuvat maisemat.  Omassa kodinhoidossamme olemme jo pitkään käyttäneet mahdollisimman vähän luontoa kuormittavia pesuaineita. Luonnollisena jatkumona kosmetiikalle kehittelimme omat saippuat, palashampoot, hiushuuhteet ja pyykkietikan. Tuotteemme ovat biohajoavia, eivätkä kuormita luontoa.

Jossain vaiheessa kypsyi ajatus lähteä kasvattamaan intohimoksi tulleesta luonnollisen kosmetiikan valmistamisesta yritystä ja uutta uraa. Alusta alkaen meille oli selvää, että emme halua lähteä lokeroimaan tuotteitamme minkään tietyn suuntauksen taakse, vaikka ekologisuus ja kemikaalittomuus meille itsellemme tärkeää onkin. Koemme jokaisen luonnonmukaisen valinnan olevan askel kohti puhtaampaa tulevaisuutta, riippumatta siitä onko ostopäätöksen takana harkittu halu ekologisuuteen vai vain tuotteen visuaalinen ilme. Vaikka tuotteidemme värimaailma kovin mustavalkoinen onkin, on monenlainen mustavalkoisuus ajatuksistamme karsiutunut iän ja elämänkokemuksen myötä. Fiinin tuotteet on tarkoitettu aivan kaikille!

Meille on tärkeää

…rehellisyys. Pohjalaiset tunnetaan maailmalla jämpteinä ja sanansa mittaisina. Jos jotain luvataan, niin se tehdään. Meille on tärkeää myös tuotteidemme rehellinen INCI! Haluamme pitää INCI:mme lyhyenä ja helposti tulkittavina. Siksi löydät purkeistamme aina myös suomennoksen tuotteiden sisältämistä raaka-aineista. Meille vähemmän on enemmän; mielestämme voiteissa ei tarvitse olla kaikkia mahdollisia öljyjä samassa, kunhan tietää mitä öljyjä käyttää ja pitää raaka-aineet laadukkaina.

…luonnonmukaisuus. Kaikki kosmetiikassa käyttämämme öljyt ja rasvat ovat kylmäpuristettuja ja puhdistamattomia, jolloin niiden kaikki luonnolliset hyvää tekevät ja ihoa hellivät ominaisuudet ovat tallella. Kaikki raaka-aineemme tulevat luonnosta. Emme käytä kosmetiikassamme mitään teollisia säilöntäaineita, lisäaineita, hajusteita tai väriaineita. All natural!

…luonto. Kaikki käyttämämme öljyt ja rasvat on tuotettu luontoa kunnioittaen ja sitä vahingoittamatta. Käyttämämme ulkomaiset öljyt ja rasvat ovat luomusertifioituja. Lisäksi esimerkiksi joissain saippuoissamme käyttämämme palmuöljy on RSPO-sertifioitua sekä luomusertifioitua, mitkä molemmat takaavat palmuöljyn olevan vastuullisesti tuotettua, eikä sen tuottamiseksi ole kaadettu sademetsiä tai vahingoitettu luontoa muutoin.

…puhtaus. Käytämme mahdollisuuksien mukaan luomu-tuotettuja raaka-aineita. Luomulaatuiset raaka-aineet on merkitty tuotteidemme INCI:ssä tähdellä.

…ekologisuus. Ekologisuus ja kierrätettävyys ovat avainasemassa meille suunnitellessamme tuotteidemme pakkauksia ja pakkausmateriaaleja. Kaikki voiteemme on pakattu kierrätettäviin alumiinirasioihin tai lasipurkkeihin. Lisäksi käytämme pakkauksissa kierrätyspahvia. Pyrimme hankkimaan raaka-aineemme mahdollisimman suurissa erissä, lavoilla toimitettuna, ilman turhaa muoviin pakkaamista. Esimerkiksi etikkamme saapuu kierrätettävissä, uudelleen täytettävissä säiliöissä, jolloin siitä ei synny meille jätettä laisinkaan. Valmiin tuotteen pullotamme vahvoihin lasipulloihin, jotka voit uudelleen käyttää haluamallasi tavalla ennen niiden eliniän päättymistä ja kierrättämistä.

…kotimaisuus. Käytämme kotimaisia raaka-aineita, milloin se on mahdollista. Pyykkietikkamme etikka on valmistettu Suomessa, samoin jotkin käyttämämme öljyt. Sydäntämme lähellä ovat suomalainen maatalous ja sen tuottamat puhtaat raaka-aineet. Teemme myös yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa.

…eläinten hyvinvointi. Mitään tuotteitamme tai tuotteidemme ainesosia ei ole testattu eläinkokein. Emme myöskään myy tuotteitamme maihin, jotka hyväksyvät eläinkokeet. Eläimille tarkoitetut tuotteemme on testattu ennen käyttöönottoa omalla ihollamme!

Olemme Suomen Ekoyrittäjät ry:n jäsen. Se tarkoittaa, että olemme sitoutuneet noudattamaan vastuullisen yritystoiminnan ekoeettisiä periaatteita. Noudatamme tiettyjä kriteerejä mm. tuotannossa, kuljetuksessa, materiaaleissa, pakkauksissa jne. Ympäristövastuullisuudella tarkoitetaan toimintaa, joka selvästi ylittää lakisääteisen ympäristönsuojelun tason ja jossa suojelu ylittävältä osalta perustuu vapaaehtoisuuteen. FiiniNaturally -tuotteet ovat aidosti ympäristövastuullisia tuotteita.